Jotain tekstiä, miten ensimmäinen viikkoni sujui...Viikko Intiassa on vierähtänyt todella nopeasti, mutta koska aloitin tämänkin lomani Goalta, niin elämä täällä on lähes samanlaista kuin viime vuonnakin ja täältä on todella leppoista aloittaa sitten tuon itse varsinainen reissaaminen hyvin levänneenä (Ehkä olisi pitänyt ottaa lennot suoraan Delhiin, jotten jumittaisi liiaksi aikaa Goalle).
Meni pari päivää toipuessa tuosta monen tuhannen kilometrin pituisesta reissusta, kun unet jäivät melko vähiin ja aina oli joko johonkin kiire tai jotain muuta sekavaa ilmeni. Ja vielä totutellessa uuteen aikavyöhykkeeseen ja lämpötilaan, niin onhan ollut tällä pohjoisen pojalla jälleen totutteleminen tähän toiseen ”kotimaahani”, kulttuuriin ja kaikeen siihen todella ihmeellisiin asihoihin mitän Intia tarjoakaan. Kun tässä syksyllä olen tottunut heräileen Suomessa välissä miten sattuu eli vuorikausirytmini on ollut välissä aika pahasti pielessä, niin –3.5 tuntia Suomen aikaan tottumien vei monta päivää. Mutta kuitenkin olen nyt pystynyt heräileen aika ajoissa, mitä nyt sitten perjantai iltana alkanut vatsatauti eli siis suomeks sanottuna helvetinmoinen ripuli iski päälle. En voi varmuudella sanoa mistä tämä johtui, mutta koska söin Heimondin ja Niilan luona perjantaina päivällä heidän tekemää kotiruokaa eli riisiä, keittettyä lammasta, chapatteja ja vihanneksi, niin luultavasti sain heidän keittiöstöön jonkin pöpön. En siltikään kieltäydy vastaisuudessakaan paikallisten ystävien tekemistä safkosita, olisi todella epäkohteliasta. Ja oikeasti pidän tuollaisista yksinkertaisista ruuista mitä paikallisetkin syö joka päivä, sillä se tuo sellaisen fiiliksen, että on osa tätä todella vanhaa kulttuuria ja paikalliset arvostaa myös minua, kun käyn heidän luonaan syömässä ja tämä myöskin vahvistaa sitä syvää ystävyyttä, mikä minun ja paikallisten ystävien välillä on. Toki, enhän nyt mennyt tietenkään sanomaan heille, että tää mun vastatauti johtui ehkä heidän todella herkullisesta ruuasta (eikä minulla ole siitä edes mitään pitäviä todisteita), vaan kerroin heille pienen valkoisen valheen, että unohdin puhdistaa käteni eräässä ravintolassa, kun aloin syömään naan-leipää.
Vietin neljä päivää Fatima Guesthousessa, mutta neljä päivää ns. pahimassa turistirysässä alkoi oleen jo liikaa.
Jos halusi menna biitsille, piti sanoa kymmenen kertaa ”Hello” ja vastaus mistä maasta olen ja kaun matkani kestää yms. sekä sitten ne kaikki hemmetin kauppiaat Baga roudilla jotka halusivat joka kerta myydä minulle aivan kaikkea sitä tylsää tursiti-kamaa, mitä olen jo edellisillä kerroilla ostanut aivan liika. Ostan kaikki vaatteeni yms. tarpeelliset jutut vain Niilalta ja Heimondilta, he kun ovat ihan oikeasti minun ystäviä ja jos minulla on onkin pulma tai hätä, he kyllä auliisti auttavat minua. Ja sekä toisin päin. Sain Hempan kautta hankittua skootterin todella edulliseen hintaan, hänen ystävänsä (jonka nimeä en vieläkään muista) antoi mulle kahdeksi viikoksi todella uuden skootterin vuokralle, 150 rupiaa päivä. Sillä oli ajettu vasta 155 km. ennen kuin sain sen käyttöön, joten pitää ajella todella tarkasti ja huolellisesti, ettei siihen tule mitään naarmuja yms. koska en halua, että että Hemppa joutuu ikävään välikäteen tai joudun maksamaan naarmujen tai muiden vaurioiden korjautuken. Tosin tää tyyppi jolta tää pyörä on vuokralla, on todella huumorintajuinen ja muutenkin mukava, joten jos sattuisi jotain tapahtumaan pyörälle, niin eiköhän siitä saataisi jokin sopiva diili aikaiseksi, josta kummatkin olisivat tyytyväisiä. Sikälli harmillista, etten saa säilyttää pyörää tuossa sivukujalla, koska mukamas, paikalliset sitä voivat joskus tarvita. Mutta kun säilytän pyörää tuossa päätien varressa niin tiedä vaikka joku ikävä päivä siihen on huolimattomuudessaan törmätä esim. Enfieldillä tai sit kun tuolla kapealla tiellä kulkee vielä paikkalis bussitkin, niin nekin voivat joskus törmäillä tahattomasti kadunvarteen parkkeerattuihin pyöriin.
Niin sitten ajelin keskiviikkona tänne Chaporan kylään ja söin ensinnä aamiaisen Sunrisessä kymmeen kuukauteen ja sitten päätin etisiä Brianin. Löysinkin hänet aika nopeasti hänen kotaan perheensä luota. Juteltiin siinä muutama minuutti niitä näitä ja hän kyseli, onkos mun viime vuotiset kaverni tulossa tänä vuonna. Vastasin, että näillä näkymin eivät ole, joskin he todella haluaisivat olla jälleen täällä takaisin.
Sain sitten hyvällä tuurilla (koska sesonki on vasta aluillaan) hyvän ja halvan pienen huonen Mata Medigal Storen takaa, jossa viime vuonna ystäväni T. majaili, joka tuli monena iltana varsin tutuksi.
Torstaina aamusta pakkasin kamani Fatiman huoneesta ja ajelin kaksi eri reissua Bagan ja Chaporan välillä, kun on tuo painava rinkka ja sit tuo reppu jossa on kamera kalustoni ja läppärini. Kävin vielä viimeisen kerran Bagalla kuumassa suihkussa, koska se on täällä aika yllellisyyttä. Sit hetin hyvästit Heimondin perhelle (tosin jo seuraavana päivä näimme lounaaan merkeissä) ja ajelin uudella skootterillani kohti Chaporaa, joka tulisi olemaan seuraavat pari viikkoa minun uusi kyläni kaikkine eriskummallisene puoleineen, monet illat viime vuonna olivat melko eriskummallisisa… välissä luulin olevani astraalissa hullujenhuonella, kun kaikki friikit tyypit olivat yö-aikaan liikkeellä Chapora-roudilla… tunsin itseni niinä hetkinä jokseenkin täysijärkiseki, kun katselin sitä menoa, jota voin vain kokea tässä paikassa (Chaporan yö-elämästä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan, mutta lukijat olisivat varmasti sitä mieltä et se on täysin fiktiivinen, vaikka kirjoittaisin vain niistä kokemuksista mitä viime vuonna kuuden viikon aikana näin ja koin). Lonely Planetin mukaan Chapora on: ”Lovely Chapora is generally more popular with long-staying hardcore hippies and tranceheads than Vagator and only has a couple of offical hotels, boths of are highly basic.” Tää pitää kyllä paikkansa, mutta tähän aikaan sesongista ei vielä kovin hardcore-pössis päällä. Näin jo viime vuonna ihan tarpeekseni (liikaa friikkejä tyyppejä, kuin olisi astunut sisään astraaliin sirkukseen tai maailmanlopun hullujenhuonelle :D), eli nyt kai voin jo siirtyä ihan rauhassa jo high-sesonniksi jonnekin muualle eli pohjois-Intiaan ja Nepaliin. 
Kotiduin todella nopeasti tähän friikkien-kylään. Tosin aikaeroon totutteleminen jatkui vielä täälläkin, eli heräilin siinä puolen päivän aikaa. Ssyön aamiaiseni Sunrisessa ja sit suuntaan Vagatorin biitseille. Ja sit ensinäkeminen jälleen Anitan kanssa. Ainitasta taidan kirjoittaa ihan oman luvun, joten ohitan hänet tältä erää tästä kirjoituksesta.
Perjantaista lähtien on ollut pilvistä (kirjoitettu maanantai iltana), ensinnä sellaista ohutta yläpilveä, sitten päivä päivältä paksunevaa ja maanantaina oli koko päivän todella tummat pilvet taivaalla. Sitten Juuri kun aurinko jota ei ollut edes koko päivänä oli laskenut n. kuuden aikaan, alkoi n. 20 minuuttia kestävä todella piristävä vesisade. Ensinnä tuli kohtuu hyvin vettä, mutta kymmen minuutin päästä sade hiipui tihkusateeksi. En ole koskaan aikaisemmin kokenut Goalla vesisadetta tähän vuorokauden aikaan. Pari vuotta sitten marraskuun alussa tuli yöllä pari kuuroa tai no, sitten samana vuonna taisi marraskuun lopulla tulla myöskin päivällä, kun olin etelä-Goassa. Mutta muistan ainakin joskus lukeneeni ensimmaisen kerran n. 10-vuotta sitten (jolloin kiinostuin Intiasta) jostain matkatoimistoin esitteestä, että lokakuun jälkeen ei enää sada ja päivällä paistaa koko-ajan aurinko. Pari vuotta sitten muistan yhden paikallisen sanoneen, että marraskuussa ei ole satanut vettä yli kymmeneen vuoteen, ja hän oli hieman huollissaan sään muutoksesta. Liekkö tällä globaalilla ilmastonmuutoksella jotain tekemistä asiaan? En tiedä…Mutta monsuuni loppui täälläkin jo aika päiviä sitten. Mutta en pane ollenkaan pahakseni tuollaisia pieniä sadekuuroja, ne puhistavat todella hyvin ilmaa… vesi peittää kaiken pölyn allensa ainakin vähäksi aikaa ja ilma tuntuu sateen jälkeen todella raikkaalta, kuiten vaikka Suomessakin keskikesänä, kun ollut pitkään kuivaa ja kuumaa, vesisade huuhtoo kaiken huonon ilman pois, kuin tehokkainkin pölynimuri ja on jälleen hetken aikaa kevyempi hengittää ja kaikki tuntuu tuoksuvan todella raikkaalta ja uudelta, kuin olisi vihdoin päässyt perille todella salattuun eedenin-puutarhaan.
Niistä muutoksista sitten viime sesongin Goaan… ensinnä tuo samanlainen tupakka-laki kuin, kuin mitä suurimassa osassa EU-ta on, tosin sen valvonta on mitä on…. eli virallallisesti et saa polttaa sisällä missään ravintotalssa tai missään muussakaan julkisessa paikassa, mutta kaikki katsotaan kuitenkin läpi sormien. Missään ravintolassa ei ole enää tuhkakuppeja esillä, mutta silti saat polttaa ns. ”salaa” ja tumpata röökin lattialle. Eri asia on sitten ne julkiset paikat esim. kaupungit, joissa tupakointi on ollut kieletty jo kaun aikaa sitten. Mutta koska valvota on täällä mitä on eli eipä juuri mitään, niin tupakointi jatkuu aivan samanlailla kuin edellisinäkin vuosina, tosin vain ”salaa”, mutta jos ravintola tai itse kessuttelija jää kiinni tupakoinnista julkisella paikkalla (joka on aika epätodennäköistä), niin sakothan siitä rapsahtaa… en tiedä tarkkaa summaa, mutta esim. junissa tupakoinnista tulee 200 rupian sakot, en usko että kovin paljoa enempäää voi olla esim. ravintolassakaan sauhuuttelu. Ja monet ravintolan-pitäjät tuntuvat olavan todella tarkkoja tän lain noudattamisen suhteen, mitä olen sivusilmällä pitänyt kirjaa.
Toinenen muutos, ainakin Bagan-biitsilleovat tulleet ns. beiwatcit eli hengenpelastajat, jotka vahtivat olemattomillaan pilleillään (on hauska kuunella sitä pillein vihellys-konserttia mitä he pitävät ja joihin kukaan ei silti reakoi), ettei kukaan mene liian syvälle mereen. Tämä siksi, koska kuulemma viime vuonna hukkui liian monta ihmistä isoihin aaltoihin eli siis siihen, etteivät he osannet uida taikka osanneet lukea onko meri uimakelpoinen vai ei. Ja luulen, että suurin osa noista hukkuneista on ollut intialaisia turisteja, jotka eivät ole osanneet uida tai ovat olleet liian kännissä, jotta osaisivat uida tai kahlata takaisin rantaan. Joten nut ainakin Bagan-rannoilla partioi sellaiset punaiset jeepit, joissa lukee lontooksi ”hengenpelastaja”, ja sitten on monen värisiä lippuja rannalla, joista ei selitetä ollenkaan mitään missään mitä kukainenkin lipunväri merkitsee. Ja sitte siellä rannalla on parin kolmen sadan metrin välein pari punaisiin henngenpelastajiin pukeutunutta paria nuoria inkkareita, jota sitten ”vaaran” uhtatessa syöksyvät pelastamaan hukkumisvaarassa olevat ihmieset kuin Pamela Anderson tai Mäkkaiver konsanaan siitä ysäri-hitti-Hollywood tv-sarjasta, mikä sen nimi nyt olikaan?
Kolmas muutos sitten viime sesongin onkin sitten erittäin suuri ja on erittäin surullista, että tuollaista voikin tapahtua Goalla tai missä vain, ei kenenkään pitäisi joutua tuollaisen todella pahan kohteeksi…. kun sain keväällä kuulla tästä tapauksesta, tunsin suunnatonta vihaa noita tekijöitä kohtaa… kellä on oikeus kajota toisen ruumiisen ja vielä päättää hänen viimeinen elinpäivänsä???
Mutta tässä tämä valitettavan surullinen uutinen, joka toivon mukaan palauttaa Goan jonkinlaisen järjestyksen, ilman että kenekään turistin tarvistee pelätä henkensä puolesta tai edes jostain muusta vähemmästä aisiasta. -Toisin melkein joka sesongin aluksi Goan hallitus päättää jotain uusia rajoitteita tehdä, mutta ne sitten jäävät vain ns. paperille, eikä niitä juuri kukaan Oikeasti valvo, mutta ainakin tänä sesonkina on ilmassa monta suurta muutosta, jotta Goan hallitus voisi pestä kätensä vastaisuudessa jos jotain pahaa sattuu tapahtumaan:
Julkaistu: 05.10.2008 Yle-uutiset
Goa rajoittaa ryypiskelyä ja huumeidenkäyttöä
”Turistien suosima intialaisrantakohde Goa yrittää suitsia ryypiskelyä ja huumeidenkäyttöä kesäsesongin alkaessa. Vastedes turisteja vetävien rantabaarien omistajat ovat vastuussa huumeiden käytön ja myymisen rajoittamisesta. Myös kovaäänistä musiikinsoittoa tulee rajoittaa. Öisin rannoilla partioivat poliisipartiot. Paikallisia poliiseja on syytetty huumekaupan hyväksymisestä nuorten ja hippien suosimassa lomakohteessa.
Syytökset yltyivät alkuvuodesta, kun 15-vuotias brittityttö löytyi murhattuna ja raiskattuna hiekkarannalta. Tyttö oli oikeustieteellisen tutkimuksen mukaan nauttinut huomattavan määrän huumeita ja alkoholia ennen kuolemaansa.
Osa rantabaarien omistajista vastustaa uusia määräyksiä vaatien poliiseja ottamaan vastuun huumekaupan estämisestä.
Goassa käy vuosittain lähes kolme miljoonaa turistia, joista 400 000 on ulkomaalaisia.”
Launtaina kun yritin toipua parhaani mukaan lepäillen mahataudista. Kuulin kämppäni takaa temppelistä todella iloisen kuuloista ääniä ja musiikkia. Päätin lähteä kävelleen rauhassa katsomaan mitäs siellä noin iso äänisesti juhlitaan. Oli Siddeheswar-jumalan syntymypäiviä, aamulla varhain olivat laskeneet Chpora-joken loppuun missä joki vihdoin kohtaa meren, jonkin ison Siddeheswar-jumalapaltsaan. Isot bileet oli menoillaan. Enisnnä en rohjennut mennä sisään, vaan katselin ja kuuntelin menoa temppelin porttien ulkopuolelta. Sitten minut pyydettiin siisään porttien sisäpuolelle, mutten todellakaan saanut lupaa mennä itse temppelin sisälle, vain hinduilla on lupa sinne astua. Ja kun sitten vihdoin olin sisällä temppeli-aluella, istahdin vain muurin päälle n. 10-metrin päähän itse temppelistä katsomaan, kuinka kahdeksan naista suorittivat vuosisatoja vanhaa tanssia ringissä. Lauloivat samalla todella kaunista mantraa tai siis jotain pidenpääkin ylistystä Siddeheswar:lle ja samalla tanssivat ja löivät aina tietyin väliajoin käsiänsä yhteen pienessä ringissä. Noin puolituntia kesti tuo naisten suorittama rituaali, jonka aikana vaivuin itsekin pienoiseen transsi-tilaan, kun suljin silmäni ja vain keskityin itse heidän iloiseen laulamiseen ja käsien yhteen taputtamiseen.
Oikeastaan, kävin ennen tuotakin pikaisesti porttien ulkopuoleta seuraamassa menoa, mutta piti palata sitten äkkiseltään vessaan. Tuona ekana kertana pienet pojat kiipesivät n. 4-metrin korkuisen pyhän pylvääseen, joissa oli jumalan kuvia joka suunnalla ja sytyttivät monia kymmeniä kynttilöitä palamaan tuon pyören pylvään ympärille.
Harmillista, kun noista rituaaleista, saatikka itse temppelin sisältä ei ole lupaa ottaa mistään hinnasta valokuvia, niin pyhää uskonto jokapuolella Intiaa. Mutta jos olisin saanut ottaa kuvia, niin kuvista olisi tullut aivan totaalisen fantastisia… kuin toiselta planeetalta. Mutta maassa maan tavalla tai sieltä pois. Eli kunnioitan erityisen paljon paikkallisia tapoja. Tai jos joskus vanhingossa epähuomiossa loukkaan tai teen jotain muuta epäsovinnaista vastoin kulttuurin sääntöjen, pyydän todella todella nöyrästi anteeksi, sitä etten tiennyt miten joissain tilanteessa pitäisi käyttäyä. En halua loukata paikkallisten tapoja tai sääntöjä.
Toisinaan on todella sääli nähdä nuoria länsimaalaisia ”hippejä” tai muuta porukkaa jotka tulevat tänne sekoilemaan, bilettämään tai muuten vain pitämään hauskaa kuin olisivat länsimaissa, piittaamatta itse paikallisesta kulttuurista tai tavoista. Tosin ei mulla heitäkään vastaan mitään ole, kunhan vain osaisivat ottaa paikalliset tavat huomioon (toki viime reissulla tuli itsekin hieman liikaa biletettyä ja sekoiltua:D) Siksipä en halua itseäni lokeroida esim. hippeihin tai muihin vastaavaan, vaikka ennen ensimmäistä Intian matkaani unelmoinkin siitä, kuinka voisin viettää Goalla ”hippi”-elämäntapaa yms. tyhmää paskaa. Olen mikä olen ja muut ovat mitä ovat. Ehkä olen vain kasvanut tuon ”tietyn” ajan ohi ja olen ehkä jopa hieman aikuistumassa, kun reilun vuoden päästä kolkuttaa 30-v. Tai tiedä tuosta sitten… kunhan vain itsekseni täs ajattelen. En ketään halua tuomita omien valintojensa tai elämäntapansa johdosta tai mitään vastaavaa, mutta ennenkaikkea haluan oppia tätä tuhansia vuosia vanhaa kulttuuria, enkä mitään hiton hippi-liikkeen ajatuksia, joka taisi kuolla jo 70-alussa… tosin poikkeuksena pari old school hippiä, jotka olen oppinut tuntemaan täällä Chaporassa, jotka olivat niitä ensimmäisiä Goalla ehkä vuonna 1966. Charlie on kyllä todella mukava vanha pappareinen, jolla jos eriskummallisinta juttua riittää illasta toiseen… mutta eipä hänestä nyt tältä erää enempää… joutuisin kaiketi kertomaan monen moiset tarinat hänestä ja siitä, kuinka hän on esim. veistänyt Ior Bogille hänen näköis puu-patsaan (joka kieltämättä on todella hauska ja Ioria hyvinkin tarkasti kuvaava), jota Ior ei vaan koskaan ole enää tullut hakemaan… yms. yms.. jätän noi stoorit ja monet muutkin seikkailuni ehkä sitten omaan elämänkertaani, kun olen sitten joskus yhtä vanha pappareinen kuin Charlie on nyt ja kirjoitan sitä elämänkertaani täällä Chaporassa, harmaa pitkä parta hapsottaen tuulen vienosti sitä viedessä puolelta toiselle, kun yritän ohjata jotain ihme gyber-näppistä toimimaan ajauksen voimalla yms. jotain muuta…
Mutta tuo hindu-temppelissä vietetty ilta oli erityisen levollsita aikaa ja sitten oli mukavaa käydä nukkumaan ja seuraavana aamuna mahatautini oli tipotiessään.
No, tuossa jotain ekasta viikosta. Sitten tietenkin ihan nää kaikki tutut kuviot eli tuttujen tapaamista yms. leppoissaa menoa. Amin tuli –Intiasta viime perjantaina ja näin hänet vasta viime viikolla ekan kerran. Sit tapaus Anita, josta olen kirjoittanut jo ihan oman kappaleenkin, vielä pitää sitä hieman hioa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti