RideThe Wild Wind osa 2.

Juu... kaikkea sitä näkeekin täällä ihmemaa Intiassa. Odotin ruokaani pöydässä Diptys:ssä, kun omistaja tulee heiluttamaan kättä ja käskee tulla katsomaan. Menin suihkulähde altaan luokse, jossa todella iso ja myrkyllisen vihreän värinen sammakko pisti poskeensa toista paljon pienempää sammakkoa. Tää omistaja sanoi, et on todella harvinainen näky kyseessä, ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt mitään vastaavaa. Enkä kyllä minäkään... harmillista kun ei tullut kamera mukaan, se pitäisi olla näköjään aina mukana... No, eipä tuosta sen enempää, vaan jatkan siitä mihin viimeksi jäin:

10.11.08 jatkuu…

Intian sisäisten lentojen turvatarkastukset ovat aika erikoiset, ainakin mitä länsimaissa on totuttu. Ensinnä pitää kaikki tavarat läpivalaista, myös ruumaan menevät. Sitten se ruumaan menevä laukku ns. sinetöidään ja sitten matkustaja itse kujettaa sen erikseen chek-inniin, josta se varsinaisesti lähtee ruumaan meneviin. On vain tullut mieleen, että vaikka siinä se sinetti onkin, niin periaatteessa olisi sinne rinkkaan mahdolista vielä tunkea kenenkään huomaamatta jotain kiellettyjä juttuja, kun vielä tässä vaiheessa ei itse matkustajaa tarkisteta mitenkään esim. metallinpaljastimin. No, jouduin sitten tuossa läpivalaisussa avamaan rinkkani, kun läpivalaisija halusi tarkistaa erään kohdan rinkastani. Hän vieläpä itse näytti läpivalaisulaitteelta sen ”möhkäleen” minkä halusi nähdä. En osannut tarkalleen sanoa hänelle mikä se oli, mutta sitten kun rinkan ala-osan olin kokonaan purkanut ja näyttänyt hänelle, paljastui tuo omituinen laite mun sanelukoneeksi, jonka otin jostain syystä mukaan. Ajattelin sillä nauhoitella joitain kivoja saundeja tai vain muuten vain vaikka pitää jotain päivänkirjan tapaista sillä, kun läppärin käyttö ei ole mahdollista.

Kingfiisher Airline oli ihan postiviivinen kokemus kaikin puolin. Lento lupaa odotellessani kuvailin lentokenttää ja koneita, vaikka se onkin kiellettyä ja sitten räpsin nousukiidon aikanakin kuvia, mutta aika sankka usva peitti Mumbain ylleen todella nopeasti. Näinkin lyhyellä lennolla tarjoiltiin ruoka. Otin tietenkin vege-vaihtoehdon eli ”Hara Paneer & simla tikka, Vegetable kathi roll ja Spinach, corn& roasted pepper tart”. Jälkkäriksi oli Rasmalai with mango rabdi. Ja täytyy vain lyhyeasti todetta, että todella todella hyvää oli safka, vaikka olikin lentokone sellaista. Enpä ole suomessakaan intialaisissa syönyt aina noin hyvää ruokaa. Sitten hyvän ruuan jälkeen oli myöskin ihan todella kaunista silmän ruokaa tarjolla. Lyhyesti sanon vain, intialaiset nuoret lento-emot ovat todelle kauniita. Ei ihme, että tästä taikamaasta tuli 10-vuotta sitten miss-maailma Aishwarya Rai, joka on kyllä todella kuuma kissa ja varmasti Intian suosituin ja kallein sponsori-tähti vielä tänäänkiin,
Otin Goallekin laskeutuessa kuvia, vaikkei sekään ollut sallittua.

Kone laskeutui ajallaan ja niin sitten vain sisään tulo-terminaaliin hakemaan rinkkaani ja ulos jotain kyytiä kohti Bagaa, jossa ystävä-perheelläni asustelee turisti-sesongin. Mutta ennen kuin olin tuota rinkkaa hakemassa hihnalta, sain vielä yhden yllätyksen. Kone pysähtyi todella lähelle terminaali-rakennusta, ehkä matkaa jotain. 60 metriä, mutta silti meitä matkustajia tultiin hakemaan tuon lyhen matkan Kingfisher-busseilla niin lähelle sisäänmenoa kuin vain olla voi. Esim. mitä muista parin ekan reissun aikaa tjäreborin-pakkettimatkoilta, piti kävellä tuo sama matka ellei jotai paljon enemmänkin koneesta ulos ja terminaaliin. Toista näköjään tällä lento-yhtiöllä.

Piipahdin nopeasti veeseen puolella ennen kuin laskuduin ekaan kerrokseen ja otin rinkkani hihnalta. En joutunut odottamaan rinkkani tuloa oikeastaan yhtään, sillä samalla kun astuin sinne muiden matkailijoiden keskelle jotka kiihkeästi jonottivat tiheässä rivissä omiaan laukkujaan, huomasin et sieltähän se vihreällä sadesuojalla peitetty rinkkaa saapuu. Otin rinkkani käteeni ja aloin painella kohti ovia jotka vievät suoraan ns. taksi-helvettiin, jossa tullaan melkein repimään hinasta kiini, että ”Minulta saat parhaan tarjouksen minne ikinä oletkin menossa”. Pysähdyin kuitenkin ennen ovia ottamaan pois tuon sateensuojaan, joka olikin ainakin vielä kestänyt hyvin kaikki hihnat ja ruumaan menot. Rinkka painoi Hki-kentällä 17-kiloa… aika paljon, mutta kun lasketaan kaikki tuliaiset yms. matkalla kuluvat jutut pois, ei siellä niin paljoa turhaa tarvaraa kuitenkaan ole. Mutta kuin noinkin painavaa rinkkaa olin kantanut yhdellä kädellä yhdestä melko kovasta hihnasta, niin jo Bombayssa oli oikean käden pikkurilli rakkuloilla. Joten päätin purkaa tuon sadesuojan ja pistää ekaa kertaa rinkkani itse kohde maassa selkään. Painoa oli, sen tunsin nostaessa selkään, mutta kun niin hyvästä rinkasta on kyse kuin onkaan, selkään laiton jälkeen ja vyötärön-ja rinnan-kiristyös vöiden jälkeen painoa jakaantui todella tasaisesti, eikä se todellakaan tuntut ylivoimaisen painavalta. Mutta, kun mukanani oli vuota toinenkin pienempi reppu, jota käsimatkatavaroissa kuljetin, niin tuossa lastissa oli todella aivan liikaa kannettavaa 32-helteessä ensitöiköiseen. Olin lentokoneessa ajatellut mennä kahdellä eri paikallis-bussilla Bagalle, joka ei olisi tullut maksamaan kuin ehkä jotain enimmillään 30 rupiaa, mutta tulin sitten aivan toisiin aatoksiin, kun kuljin ilmastoidusta rakennuksesta ulos ja tunsin heltee ja kosteuden. Hiki virtasi pitkin naamaani kuin mikäkin vuolas koski ja sain vähän väliä pyyhkiä otsaani t-paidallani, jottei silmäni täyttyi hiestä. Ja kun mukanai ei ollut vettä kuin sen pari desiä minkä lennolta olin jemmanut, ei ollut puhettakaan siitä, että olisin jaksanut kävellä muutamia satoja metrejä bussi-pysäkille ja jäädä odottamaan seuraavaa dösää Panajiin, joka ehkä menisi vasta pahimmassa tapauksessa tunnin päästä.

Joten päätin ottaa taksin kohti Bagaa ja korkein hinta mitä voisin maksaa oli 600 rupiaa, sen saman mitä ennenkin. Kun astuin läpi terminaalin ovien ulos, vastassani oli aika uskomaton määrä suhareita ja heidän apupoikiaan, nähden kuinka pieni goan kenttä on Intian mittapuussa. Heti tuli pari kolme kyselemään minne olen menossa ja vastasin heille vain, etten tarvii mitään kyytejä. Sitten olisikos ollut neljäs tai viides yrittäjä, jonka kanssa aloin vasta neuvotella hinnasta. Hän oli n.50-oleva mies, joten ajattelin että hänen kanssaan voisin päästäkin yhteisymmärykseen hinnasta. Hinta Bagalle ensin oli n.800, mutta pienen tinkaamisen jälkeen ja eritoten sen jälkeen kun kerroin, että olen jo viidettä kertaa Goalla tippui hinta vihdoin tuohon 600 ripiaan eli 10 €. En nyt muista kuinka monta kilometriä kentältä Bagalle on, ehkä n. 35 tai jotain, mutta matka kesti yhden pienen pysähdyksen kera, jolloin ostin vettä, reilun tunnin. Eli ihan hyvä diili, kuinka paljon Suomessa maksaisi tunnin ajaöu taksilla esim. pk-sedulla? Ja bensa maksaa täälläkin aika paljon, päivitän ajankohtaisen tiedon sitä myöhemmin.

Matkalla Bagaan ei tapahtunut juuri ihmeempiä, pysähdyttiin kerran pikaiselle tankille ja sitten kävin ostamassa kylmää vettä, kun hiki alkoi virrata melko lujaa. No, pari ihmeellistä tapahtumaa ehdin kuintenkin nähdä. Toinen oli, kun erään kohtalaisen uuden auton takakontti oli auki ja sieltä roikku jotian viemäröinti-putkia ulos n. metrin verran. Ei siinä varmaan muuten mitään, mutta kun takakontti oli auki ja joku nuori poika kannatteli niitä putkia etteivät putoa kyydistä avonaisesta takakontista, jossa ei ollut edes sellaista vanhan mallin korotettua kynnystä, vaan jos olis jokin äkkipysäys tullut, niin hän olisi varmasti pudonnut kydistä. En ehtinyt ottaa tuosta kuvaa.

Sit toinen juttu joka oli lähempänä sydäntäni. Saavuttaessa lähelle Galangutea oli myös toinen tuollainen auto, jossa oli takaluukku auki. Viemäriputkien sijasta sieltä pitkottikin ihan oikea elokuva-kamera isoine filttereineen ja tuota tuotanto-tiimiä oli siinä takakontissa kans melko kunnioitettava määrä. En tiedä mitä he oiken kuvasin, ilmeisesti johonkin leffan jotain maantiekohtausta, johon sitten jälkikäteen liitetän studiossa kuvattua autolla ajoa goan kapeilla maanteillä. Kun huomasin tuon tapahtuman, nykäisin reppuni pohjalta todella nopeasti nikonini esiin, mutta valitettavasti taksikuskillani oli todella kiire, enkä tajunnut sanoa, että ootas vähän ja sitten vielä tää varmaan tuotanto-assari viittoili kuskilleni, että aja jo perkele ohi siitä, että saadaa tyhjää tietä kuviin. Otin yhden kuvan, mutta se oli niin epä-terävä, kun oli m-focus päällä, että deletoin sen jälkeen päin. Eipä siinä… viime vuonna Vagatorissa kuvattiin parina päivä Bollywood-leffaa ja kumpanakaan päivänä minulla ei ollut kameraa mukana… taisin kyllä poseerata jonkun toisen kameraan päätähtien kanssa, mutten koskaan saanut kuvia siitä.

Vihdoin pääsin perille ystävä perheeni luokse tai heidän myynti-kojunsa viereen. Taksikuski kyseli moneen otteeseen, että onko tämä nyt varmasti oikea paikka. Sanoin, että on on.. kato kohta heidän reaktioitaan. Näin Niilan myymässä ulkopuolle turisteille jotain eli tekemässä hänen työtään ja Heimond rakentamassa myynti kojua valmiiksi, turisti-sesonki on vasta aluillaan. Taksikuski laittoi tavarani ulos sivuun ja yritin pälyillä Niilaan päin muttei hän vielä siinä vaiheessa nähnyt minua. Maksoin taksin 600 rupiaa niin kuin oli sovittu ja tää kuski antoi vielä oman käynti korttisankin, jotta voin soittaa hänelle jos tarvitsen ”halpaa” kyytiä. Juuri kun taksi oli peruuttamassa tielle, Niila huomasi minut ja hänen kasvoilleen levisi leveä hymy ja sanoi, ”Hello Jussi, how are you?”. Vastasin että hyvää kuulu. Heti tarjottiin tuolia johon voisin istuuntua. Kun olin juuri istuuntut, saapui Heimond kojun kätköistä ja tervehdettiin, käteltiin ja lopuksi jopa halattiinkin iloisen ja yllättävän jälleen näkemisen kunniaksi. Olihan jälleen todella kivaa nähdä noita niin mahtavan ystävällisiä ihmisiä, kuin olla jo. Vaihdettiin siinä sitten kuulumisa yms ja ei mennyt kauaakaa kun eteen tuotin kuppi kuumaa chaita. Nautin tuosta intian omasta teestä todella pitkään ja hartaasi, olinhan ollut siitä ilman jo 9 kuukautta.Olin tässä vaiheessa todella todella väsynyt, mutta niin iloinen, etten todellakaan tuntenut itseäni ns. uneliaaksi, kun oli niin mukavaa palata ”kotiini”.

Ilman mitään sen kummempia kyselyjä vapaista huoneista, lähdimme Hempan kanssa vastapäiseen Fatima Guesthousea kohti. Hemond oli aluksi ottamassa tuota mun painavaa rinkkaa kantoon, mutta sanoi, että annon minun kantaa se. Sitten hän otti mun kevyemmän repun, jossa on kamera-tarpeet ja tää läppäri ja lääke-salkku.

Itse omistaja eli Fatima ei ollut sisällä talossa, joten odotettiin muutama minuutti Hempan kanssa. Juteltiin niitä näitä, mutta enimmäkseen nautin vain olostani, vihreästä puutarhasta ja siemaillin samalla vettä kuin norsu, kun kuuma oli ja hikiä pukkasi. Fatima tuli ja muisti hetken päästä minun kasvoiltaan kahden vuoden takaa. Löytyi kuin löytyikin vapaa huone ja hän esitteli sen minulle. Iso pari sänky, tuoli, kirjoituspöytä, vaatekaappi, peilikaappi ja oma länsimaalainen-wc ja suihku kuumalla vedellä. Päätin tietenkin ottaa huoneen, 400 rupiaa per. vrk. Kohtuu halpa, ottaen Guesthousen sijainnin ja houoneen varsutuksen. TV:tä ei ollut, viime kerralla oli, mutta hintakin oli silloin 100 rupiaa kalliinmpi. Heitin kamani nurkkaan ja sanoin Heimondille vähäksi aikaa hyvästit ja sit laitoin oven kiinni ja rojahdin väsyneenä, mutta onnellisena sänkyyn.

Yritin nukahtaa, mutta en saanut puolessa tunnissa unta. Kävin suihkussa ja lähdin syömään. Join illan kunniaksi pari iso Kingfisheriä ja söin Palak paneerin ja valkosipuli naanin. Kävin vielä hetken aikaa juttelemassa Niilan ja Heimondin kanssa, ennen kuin vihdoin menin huoneeseeni ja rojahdin melkein heti untenmaille.

Matkat ja lämpötilat:

P-pohmaan lakeuksilta –Turkuun: n. 600, 8.5 tuntia

-lämpötila lähtiessä: +2 ja vesitihkua.

Hki – Mumbai: 5930 km, 7 tuntia 18 min.

-lämpötila Hki: +8 ja vesitihkua.

Mumbai – Goa: 425 km, 45 min.

-lämpötila Mumbai päivällä: +36 ja pilvetön taivas

-lämpötila Goa saavuttaessa: + 32 ja pilvetön taivas